E-Jet 20 vuotta Suomessa 1.10.2025

2.10.2025

Tänään vietetään merkittävää merkkipaalua suomalaisessa ja eurooppalaisessa ilmailussa, kun Embraer, Finnair ja Norra juhlistavat Embraer E-Jet -koneiden 20-vuotista taivalta Suomessa.

Ensimmäinen Embraer 170 lensi ensilentonsa Helsingistä Osloon 1. lokakuuta 2005. Tuosta hetkestä alkoi aikakausi, joka on jättänyt pysyvän jäljen sekä Finnairin, että Norran tarinaan. Koneet ovat sittemmin tarjonneet suomalaisille matkustajille joustavia yhteyksiä kotimaan reiteillä ja Euroopan kohteissa, tuoden mukanaan mukavuutta, luotettavuutta ja tehokkuutta.

“Norra on onnistunut Embraerin kanssa jo 20 vuoden ajan. E-Jetit muodostavat toimintamme luotettavan selkärangan ja mahdollistavat tehokkaan, korkeatasoisen alueellisen palvelun Finnairin asiakkaille. Olemme ylpeitä voidessamme olla osa tätä matkaa ja juhlia tätä merkkipaalua yhdessä.” Kertoo Juha Ojala, Norran Managing Director.

Yhden yön ihme  

Alkuvuosina laivastossa nähtiin sekä Embraer 170- että 190-koneita, mutta pian keskityttiin pidemmän toimintasäteen tarjoavaan E190-malliin. Vuonna 2012 tapahtui suuri käänne, kun Embraer-toiminta siirtyi Finnairilta Norralle (silloiselle Flybelle). Tämä ”yhden yön ihmeeksi” kutsuttu operaatio on jäänyt historiaan: 12 konetta lennettiin Helsinkiin ja otettiin yhdessä yössä käyttöön uuden operaattorin toiminnassa ja järjestelmissä.

Norra (silloinen Finncomm Airlines) vastaanotti ensimmäisen Embraerin E-jetit vuonna 2009.
Kun viimeinenkin kone oli valmis, totesimme, että enää ei voi tehdä mitään muuta kuin odotella aamua ja luottaa siihen, että kaikki sujuu hyvin. Ja sehän sujui!” muistelee Päivi Grekula, Norran Camo Office Manager.

Samalla rekrytoitiin ja koulutettiin kymmeniä uusia työntekijöitä – monelle Embraer toi ensimmäiset kokemukset sekä uudesta konetyypistä että uudesta roolista. Tiukan aikataulun jälkeen operointi käynnistyi suunnitellusti, osoittaen kuinka paljon yhdessä tekemällä voidaan saavuttaa.

Päivi Grekula mukana toteuttamassa yhden yön ihmettä vuonna 2012.

Embraerit tänään

Norran operoimat Embraerit ovat jo yli vuosikymmenen ajan muodostaneet Finnairin reittiverkoston tärkeän osan. Viimeiset E170-koneet poistuivat käytöstä vuonna 2016, ja nykyään laivasto koostuu Embraer 190 -koneista.

“Embraer-laivasto on ollut 20 vuoden ajan välttämätön osa alueellista verkostoamme, ohjaten matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kumppanimme Norran operoimana laivasto jatkaa erinomaisten täsmällisyys- ja luotettavuuslukujen tuottamista. Nyt uudistamme matkustamot parantaaksemme asiakaskokemusta entisestään.” Toteaa Christine Rovelli, Finnairin Chief Revenue Officer.
“Olemme lentäneet yhdessä Finnairin ja Norran kanssa vuodesta 2005. Tämä pitkä yhteistyö on osoitus E-Jet-perheen kestävästä arvosta: suorituskyvystä, tehokkuudesta ja matkustajatyytyväisyydestä. Tämä hetki on meille tunteikas ja suuri ylpeyden aihe, ja odotamme innolla monia tulevia vuosia yhteistyötä ja menestystä yhdessä.” Sanoo Marie-Louise Philippe, Embraerin Senior Vice President Sales & Marketing.

Juhlapäivä henkilöstölle ja matkustajille

20-vuotisjuhlaa vietettiin tänään Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhdessä henkilöstön kanssa. Tilaisuuteen sisältyi henkilöstön muistamista, matkustajille jaettuja yllätyksiä sekä erityinen AY915-juhlalento Osloon – samalla reitillä, jolla kaikki alkoi vuonna 2005. Kone lähti kello 16.10 paikallista aikaa ja lennolle annettiin erityinen kutsutunnus – FIN20Y.

Merkkipäivä on kunnianosoitus paitsi koneille myös niille monille työntekijöille, jotka ovat olleet osa Embraer-tarinaa alusta alkaen. Yhä tänäkin päivänä Finnairilla ja Norralla työskentelee henkilöitä, jotka ovat olleet mukana ihan alusta asti.

Embraerit ovat osoittautuneet luotettaviksi, tehokkaiksi ja ennen kaikkea ihmisiä yhdistäviksi koneiksi. Ne symboloivat sitä rohkeutta ja yhteistyön voimaa, joilla suomalainen ilmailu on rakentanut tulevaisuuttaan – ja sama henki kantaa meitä myös seuraaville vuosikymmenille.

Kuvassa Embraerin, Finnairin ja Norran edustajat sekä tänään Oslon AY915 -juhlalennon operoinut miehistö.